2. Työsektorini ja toimenkuvani

Uncategorized No Comments »

 Miten olen tähän tullut.

Ensimmäinen työpaikkkani oli veden mittaukseen liittyvä, jossa keräsin tietoa modeemilla (huom 1970-luvulla). Modeemista en ymmärtänyt mitään, mutta sain sillä veden korkeuden usean kilometrin päästä puhelinlinjoja pitkin. Vuonna 2005 valmistuin tietoliikenneinsinööriksi AMK:sta, jotain yhteistä tuolla modeemin käytöllä nuorena miehenä ja nyt työskententelevällä alalla on. Ok, sitte tuli lisää automaatiota, joka teki minut tarpeettomaksi, opiskelin elektroniikka-asentajaksi ja hyppäsin korjaamaan ja huoltamaan kirjoituskoneita, ne nopeasti muuttuivat tietokoneiksi ja sillä alalla edelleen olen pysynyt. Aluksi olin asentaja, mutta lisäkoulutuksien myötä tuli erilaisia nimikkeita, tekninen tuki, pc-asentaja ja lopulta järjestelmäasiantuntija. Järjestelmäasiantuntijan pätevyys antoi mahdollisuuden kokeilla, millaista työ on oppilaitoksessa. Kun aloitin nykyisessä työpaikassani siis oppilaitoksessa, en ole ainakkan vielä kaivannut yritys/business-maailmaan paluuta, toki oppilaitoksessakin välillä puhutaan oppilaista asiakkaina.

Missä olen hyvä?

Kun aloitin konttorikonehuolto/myynti yrityksessä huomasin vasta jälkeenpäin kuinka asiakaspalvelu voittoista se oli, asiakaspalvelua ei ollut siihen aikaan kouluissa tai oppilaitoksissa. Yhteistoiminta myös muiden kuin asiakkaiden kanssa oli tärkeää, maahantuojat, tekniset asiantuntijat, kolleegat jne. Tulin näiden asioiden kanssa hyvin toimeen ja osasin vielä korjata ja huoltaa koneitakin.

Työnsektori ja toimenkuvani

Uncategorized No Comments »

Hei,

1.

Toimin ammattioppilaitoksessa opettajana. Minulla on useita eri ryhmiä ja pääsääntöisesti opetan tietokone- ja tietoliikennetekniikkaa.Olen myös ollut luokan vastuuopettaja, josta valmistutaan elektroniikka-asentajia,kyseinen linja on sähköalan perustutkinto, elektoniikka ja tietoliikenteen koulutusala.Toimenkuvaani myös kuuluu erilaisten oppioiden huomioonottaminen.

Testipostaus

Uncategorized No Comments »

Tänään aloitan kertomaan lisää opinnoista sekä tulevista suunnitelmista. Tarkoitus opiskella opettajaksi.


WordPress Theme & Icons by N.Design Studio. Hosted by Edublogs.
Entries RSS Comments RSS Log in