Blogien käyttö omassa opiskelussa
Blogien käyttömahdollisuudet 1 Comment »Blogien käyttömahdollisuudet omassa opiskelussa.
Luettuani artikkelin huomasin taas kerran olevani uuden ja tuntemattoman kanssa touhuamassa. Blogien idean ymmärtäminen ja lähtee varmaan parhaiten liikkeelle kun perustaa oman blogin, jonka olen jo tehnytkin (timper07.edublogs.org).Blogien avoin julkisuus tietysti hieman kummastuttaa, mutta toisaalta tiedon hankkiminen ja oppimateriaalin kerääminen on tietenkin julkista ollut tähänkin asti. Opettajaksi opiskelussa materiaalit ovat kaikille avoimia ja aiheena sopiva julkisuuteen. Esimerkiksi yrityksen tuotekehityshankkeessa tietyn laitteen kehittely ei sovi blogi-maailmaan.Opettajaopinnoissa blogeista onkin hyötyä kunhan opettelen niiden käyttöä ja hyödyntäen keskitettyä tietoa itse pohtimalla ja kommentoimalla sitä eteenpäin sekä verrata omaa tulkintaa muiden opiskelijoiden kommentteihin. Mahdollisuudet ovat laajat ja niiden kokonaisvaltainen hallinta edellyttää jatkuvaa käyttöä, luulisin tämän verkkopainotteisen opiskelun aikataulun 1 vuosi olevan sopiva, koska vuosi on kuitenkin lyhyt aika eikä voi pitää pitkiä taukoja blogien aktiivisessa käytössä. Tällainen toimintatapa edesauttaa blogin käyttöä, ei tarvitse aina alkaa alusta, miten tämä nyt menikään. Itse aion laittaa materiaalia ja tuotoksia tehtävistä blogini sivustolle ja lukea keskusteluja, kommentteja sekä itse kommentoida niitä. Lisäksi luulisin ryhmän sisällä toimimisen olevan täsmällisempää, kun opiskelijoita on vain 5 kpl, on jotenkin helpompi aloittaa pienessä ryhmässä ja sitten siirtyä blogien käytössä suurempiin ryhmiin.