Kimmon kirjoitus tuumatalkoista.

Yhteistoiminnallisen oppimisen ja oppimisen ohjaamisen menetelmiä, tuumatalkoot

Junantuomilla oli tuumatalkoot, joka lopullisesti avautui minulle varsinaisen oman esityksen jälkeen.
Homma liikkeelle lähti Nuukasen Perheestä, jolla ryhmät orientointiin säästämään. Nuukasen pereen säästöidea oli yleismaailmallinen, ei siis liittynyt suoraan papperinsäästämiseeen koulussa. Tässä kohtaa mainitsin ryhmille asiasta samoin diagrammin piirtäminen oli ohjata ryhmien ajatuksenkulkua varsinaiseen aiheeseen.
Ja näin se alkoi:

Toiminnallinen opetustehtävä:
luokassa olijat jaetaan 4-5 hengen ryhmiin.
pöydät laitetaan ryhmätyömallisesti
jokaisella pöydällä fläppitaulun papereita ja tusseja
” Tunti” alkaa tarinalla Nuukasen perheen paperinsäästövinkit.
Tarinan jälkeen aihe: Paperinkulutuksen vähentäminen koulussa

Tehtävä: Suomi on yksi paperinkulutuksen huippumaita. Jokainen suomalainen kuluttaa paperia yli 210 kiloa vuodessa, keskivertosaksalaisen 190 kiloa ja kreikkalainen vajaat 90 kiloa. Virolainen käyttää viitisenkymmentä kiloa, mutta intialainen ainoastaan neljä kiloa. Koko maailman keskiarvo paperinkulutuksessa on 51 ja kehitysmaiden 18 kiloa vuodessa.
Tee diagrammi edellisestä.
Laske:
Kuinka monta arkkia paperia oppilaat kuluttavat lukuvuoden aikana? Lukuvuoden pituus on 9 kuukautta, koulussa on 700 oppilasta ja jokainen heistä kuluttaa paperia 50 arkkia kuukaudessa.
Riisi sisältää 500 arkkia kopiopaperia. Kuinka monta pakettia eli riisiä paperia kuluu lukuvuodessa?
koulussa on 8000 oppilasta ja 700 henkilökuntaan kuuluvaa. Vuodessa tulostetaan 4 200 000 sivua paperia.
Yksi riisi painaa 2,5 kg . Kuinka monta kiloa paperia kuluu lukuvuodessa?
Mietintä tehtävä ryhmälle:
Millä tavalla saataisiin paperin kulutusta vähennettyä opetuksessa?
Ryhmät kirjaavat paperilleen 3-5 konkreettista ehdotusta.
Ehdotukset laitetaan luokan seinälle, yhdessä valitaan 1 tai kaksi tapaa vähentää paperin kulutusta.
Valittu paperin kulutuksen vähentäminen sovitaan yhteiseksi tavoitteeksi. Tehdään opettajille ohjeet paperin kulutuksen vähentämiseksi.

Lopuksi:

Sain esityksen jälkeen kolme selkeästi parasta ideaa paperinsäästämiseen

- kaksipuolinen tulostus
- esikatselupakote
- tulostusrajoitteet