Kimmo Anttilan alustus Väärälän artikkeliin liittyen lukupiiritehtävään 3.2.2
(varsinainen kirjallisuus kohde; Pasanen, H (toim) 2003www.haaga-helia.fi/aokk – julkaisut)
HALLITAANKO AMMATTI?
Pätevyyden määrittelyä arvioinnin perustaksi
PÄTEVYYS JA AMMATILLINEN MUUTOS
Reijo Väärälän artikkeli
Oma näkemykseni, käsitykseni artikkelista:
Artikkelissa tutkitaan pätevyyttä ammatillisessa muutoksessa agraarista yhteiskunnasta
aina tämän päivän työelämään. On selvää, että Suomessa ennen sotia ja myös sen jälkeen ammatillisen pätevyyden mitat olivat erilaiset kuin tänä päivänä. Itse näkisin niin sanotun käsityöläisvaltaisen pätevyyden perustuvan eloonjäämiseen. Oli pakko rakentaa talo, kaataa puut metsästä ja kylvää peltoa, jotta oli koti ja ruokaa. Tällöin pätevyys tietenkin perustui käden ja ennen kaikkea ruumiin taidon hallintaan jaa kestävyyteen. Tästä onkin hyvä aasin silta kysymykseen; miksi vanhuksia ja heidän kokemuksia ja viisautta ei arvosteta tarpeeksi. Luulen sen johtuvan esi-isiemme pätevyyden ja ammattitaidon arvostuksesta. Kun iäkkäät ihmiset eivät enää jaksaneet tai pystyneet tekemään töitä käsillä ja kehollaan, heidän ammatillinen pätevyys katosi terveiden ja nuorempien silmissä. Tällöin kuitenkin ammatillisen osaamisen tai pätevyyden siirtyminen yhteisössä nuoremmille tapahtui pelkästään oppipoika – kisälli – ammattilainen – mestari periaatteella.
Erillisiä koulivia oppilaitoksia tai instituutteja ei tarvittu. Tuona aikana ei käytetty sanoja ammattilainen tai kompetentti, silloin tödennäköisesti puhuttiin osaamisesta ja taidosta. Tässä omassa alustuksessa käytän kyseisiä sanoja riippumatta mitä ajankohta ja kehitysvaihetta käsittelen.
Sotien jälkeen tuli esille ja tärkeäksi teollistumisen myötä ammatillinen koulutus, joka poikkesi selvästi niistä ammatillisen arvostuksen arvoista mitä agraarin yhteiskunnan käsityösaaminen oli.
Tällöin muodostuikin paikallisyhteisöissä eläneistä ihmisistä teollisen kansanvaltion työvoimavarasto. Tuolloin puhuttiin yhteiskunnallisesta ammattilaisesta, joka hallitsee oman ammatin ja se riittikin hyvin pitkälle. Pikku hiljaa teollisuuden ammattilainen joutui kokemaan ammattitaitoonsa kohdistuvia muutospaineita. Tässä kohtaa lainaan artikkelin hyvin esille tuomaa kuvausta kyseisestä tilanteesta ” Teollisin yhteiskunnan ammattipätevyys määrittyi yhtäältä koulutuksen ja tutkintojen kautta muodollisena kvalifikaationa ja toisaalta kokemuksen kautta karttuvana konkreettisena osaamisen ja taitoina” Näin siis toteaa selkeästi Reijo Väärälä.
Teollisuuden ajanjaksoon liittyi jo tietyt standardit ja puhuttiin osaamista omalla ammattikielellä. Kun tuota ajanjaksoa vertaa 2000-luvulle huomaa melko helposti miten rajoittava ja alistavassa tilanteessa ammattilainen kuitenkin työskenteli.
Itse pidän kuitenkin tuota teollistumisvaihetta hyvin merkityksellisenä lähtökuoppana Suomen tämän hetkiselle osaamiselle globaalissa markkinataloudessa.
Miten tänä päivä määritellään pätevä, kykenevä, alansa hallitseva, kompetentti, hakukelpoinen, kyvykäs, taidokas, ammattilainen, tietyt kelpoisuudet täyttävä? Tuntuu siltä, että jo pelkkiä sanoja tarkastellessa täytyy omata jonkinlainen pätevyys, että voi edes tulkita niiden merkitystä. Toisaalta taitoon liittyvät vaatimukset ovat lisääntyneet siinä määrin, että sitä ei voi kuvata kokonaisvaltaiseksi yhdellä sanalla.
Itse huomasin 1980-luvulla ensimmäisiä työpaikkoja aloitellessani kuin tärkeää oli asiakaspalvelu, tätä ei koti kulmilla ja kouluissa juurikaan painotettu kun puhuttiin ammattimiehestä tai nykyään ammattihenkilöstä. Nykyään pätevyys koostuu monesta eri osatekijästä, ja niihin liittyy monta eri ominaisuutta ja näistä muodostuu kokonaisuus joka on pätevä tai innovatiivisesti itseohjautuva parhaaseen lopputulokseen päätyvä tiimi. Elikkä pätevyys ei olekaan enää pelkästään minussa, pätevyys on yhä enemmän myös riippuvainen ympärillä olevista yhteistyötä tekevissä ihmisissä.
Tässä kohtaa tulee väistämättä mieleeni tämän hetkinen opiskelu verkkopainotteisessa opettaja koulutusohjelmassa. Opiskelussa oppimispainopisteet on siirretty verkkoihin ja tiimeihin ja niissä käytäviin pohdintoihin. Pätevyys on siis saanut uusia ulottuvuuksia, tarvitaan sosiaalista kyvykkyyttä ja innovatiivisuutta. Mielenkiintoista myös että motivaatio määritellään pätevyyden mittariksi. Tuottavuutta katsotaan kokonaisvaltaisesti esimerkiksi yrityksissä tai joukkueissa. Hyvin harvoin 1980-luvulla lehdissä tai uutisissa tuotiin esille, että yritysjohtaja tai maajoukkuevalmentaja sai potkut.
Lopuksi tulee mieleeni tämän päivän nuoriso joka on valmistautumassa työelämän haasteisiin. Miten minä itse voin opettajan tukea ja auttaa heitä löytämään ja ymmärtämään paikkansa nyky-yhteiskunnassa. Miten ohjaan ja viestitän heitä työmarkkinoiden vaatimuksista ja mahdollisuuksista.
